Ruotsinlapinkoirien terveystilannepäivitetty
11.03.08 Tällä
sivulla on tarkoitus kertoa ruotsinlapinkoirien terveystilanteesta.
Valaista hieman sitä asiaa, että vaikka Optigenin prcd-testin
myötä rlk:ien tilanne on hälyyttävän ikävä
niin koirat ovat muutakin kuin ne silmät, vähättelemättä
kuitenkaan sitä kuinka ikävä sairaus PRA on. Vaikka
ruotsinlapinkoira ei kuulu Pevisaan (Kennelliiton perinnöllisten
vikojen ja sairauksien esto ohjelma), niin Suomessa on hyvin yleistä
tarkastuttaa koirat (olipa tarkoitus käyttää niitä
jalostukseen tai ei) ainakin lonkkien ja silmien osalta. Joissain
määrin tarkistetaan myös polvia ja kyynäriä.
Rlk
(ruotsinlapinkoira) on yleisesti ottaen hyvin terve rotu, sopivan
rakenteen ja olemuksen puolesta yksilöt ovat vetreitä vielä
veteraani iässäkin. Suomessa
ruotsinlapinkoirien lonkkia on tutkittu suhteellisen paljon, kolmea
lukuunottamatta tulokset ovat olleet hyviä (A-C), kolmen ollessa
D (kohtalainen). Muutama lievä (1-aste) kyynärnivelmuutos
on löytynyt. Polvia on tutkittu myös jonkin verran ja tähän
mennessä kaikki ovat olleet terveitä. Silmiä
on maailmassa peilautettu vielä suhteellisen vähän.
Vuoden 2006 alusta on rlk:lle tullut voimaan DNA-testaus, joka on
rodun koitimaassa pakollinen kaikille jalostukseen käyttettäville
koirille 1.1.2008 alkaen, muualla maailmassa ei pakollinen kuitenkin
toivottava. Tämän hetken (12/2007) maailman kaikista peilatuista
on PRA todettu 14:lla, ikävaihtelu on seuraavanlainen: 4v, 2*6v,
2*7v, 8v, 4*9v, 2*10v, 2*11v. Suomessa silmiä on peilautettu
aktiivisesti ja tähän mennessä (12/2007) SKL:n tilastoiduista
44:stä on todettu kolmella PRA, kahdella HC ja kahdella _RD. Silmätilasto
(linkki kuvaan)
|