Juttutupa Merrin & Nemin blogi Näyttelyt / Dog shows Toko / obedience Agility Merri & Nemi alkuun

Tällä sivulla kerrotaan hieman tosiasioita Merristä ja Nemistä

Merri = TK1 KANS & POHJ & FIN & S & N & PL & LV MVA & PL V-06 & PZV-06 & MV-06 & LV V -07 & BALTV-07 Little Honeys Darfi

  • Syntyi Juurussuolla Oulussa maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 2001.
    Meidän laumaan se muutti kesäkuun alussa 2001, aluksi Merri asui kerrostalossa Oulussa, mutta talvella 2004 Merristä tuli maalaiskoira ja rivitalopihan vallitsija muutettuamme Kiiminkiin.
  • Merrin kasvattaja on Kirsi Heiskanen, jonka koirarotu on metsästysharrastuksen myötä vaihtunut saksanseisojiin.
  • Merri on kooltaan ihanne, mitä rotumääritelmään tulee, sillä koiran säkä on n.43cm. Koira steriloitiin toistuvien valeraskauksien ja niiden aiheuttamien vahvojen mielialavaihteluiden takia syksyllä 2004. Leikkauksen jälkeen koirasta tuli entistäkin ahneempi ja painoon & ruokavalioon ruvettiin kiinnittämään enemmän huomiota. Merri painaa 12-13 kiloa, ja on siis hyvinkin sopusuhtaisessa kunnossa (ennemmin hoikka kuin lihava).
  • Terveys koiralla on ollut ainakin tähän saakka hyvä. Eläinlääkärillä ollaan käyty vain ns pakollisissa rokotuksissa, reissuja varten nauttimassa matolääkkeitä. Otettu verinäyte Optigenin pra-testiä (kantaja, eikä tule koskaan sairastumaan ainakaan tuon tyypin pra:han) varten ja tarkastettu silmät (terveet, ainakin talvella 2003) ja lonkat (B:t) [plus se aiemmin mainittu sterilointi].
  • Merri on ns luonnetestattu Ruotsissa. Oikeammin sanottuna se on käynyt MH-kuvauksessa. Allekirjoittanut "heräsi" testaamiseen liian myöhään, joten suomalaiseen testiin koira oli tuossa vaiheessa jo liian vanha.
  • Merri on suorittanut Porokoirakerhon järjestämän Poropaimennus kokeen maaliskuussa 2005. Lisäksi Merri on harjoitellut vuohien ja lampaiden paimennusta.

Nemi = FIN, S, LV MVA & CIB* Herding Inctinct's Divan Nemi

  • Nemi Koiranetissä.
  • Nemi on aito ruotsalainen ruotsinlapinkoira, se näki päivänvalon Gottrörassa, Rimbossa, maaliskuun loppupuolella 2005. Rimbo sijaitsee lähellä Tukholmaa ja vielä lähempänä Arlandan -lentokenttää. Ehkäpä pentuaikoina nähtyjen lentokoneiden takia Nemi tykkää tiirustella välillä ylöspäin, että mitä kaikkea jännää taivahalla näkyykään.
  • Nemin on kasvattanut Cattlin Marques, joka kasvattaa -ja omistaa- nykyisin sekä suomen- että ruotsinlapinkoiria.
  • Kooltaan Nemi on hieman Merriä isompi, säkä n 45cm ja paino 15kg.
  • Nemin terveyttä on tutkittu hieman enemmän kuin "isosiskoaan", lonkat A:t, kyynärät 0:t, polvet 0:t, silmät terveet (syksyllä 2007) ja pra-testissä tulokseksi tuli kantaja.
  • Nemin juoksutahti: (juoksun alkamispäivä) 1)4.12.05 2) 22.4.06 3)11.10.06 4)6.3.07 5)24.08.07 6)30.01.08 7)14.06.08 8)18.11.08 9)7.4.09 10)10.10.09
    Kahdeksannesta juoksusta Nemi myös astutettiin Mosco's Jarolla, mutta pentuja ei tullut [koira oli tuolloin jalostuslainassa kasvattajansa luona Ruotsissa]
    Tammikuussa 2010 Nemi jätti kohtunsa steriloinnin yhteydessä Akuutin leikkauspöydälle.
  • Nemi on luonnetestattu sekä Suomessa että Ruotsissa (MH).
  • Nemi on päässyt paimentamaan sekä lampaita että poroja

 


Kuva: Minna Väänänen.