22.-23.7.-06
Kuvat © Heikkinen K.

Ruotsinlapinkoirien vuosittainen tapaaminen pidettiin tällä kertaa Kaskisissa, upeissa puitteissa.

Jokaiselle "koirakunnalle" oli talon yläkerrassa
oma huone.

Lauantai-iltana saunottiin rantasaunassa (muutamat käväisivät
uimassakin) sekä paisteltiin makkaraa tunnelmallisessa takkahuoneessa.

Piha-alueella oli koirilla tilaa juosta, koirat päästettiin irti
sopivissa ryhmissä selkkauksien välttämiseksi. Nemi ja Mimmi
olivat varsinainen vauhtikaksikko (ja tykkäsivät läärätä
rantavedessa kuin pahaiset penskat..). --> osiossa
2 Leilan ottamia kuvia vauhtihirmuista :)

Tapaamisen teemana oli tällä
kertaa peltojälki, viimeiset ohjeet ennen jälkien teon aloitusta.

Porukan nuorimmainen eli rlkn-Mimmi pääsi ensimmäisenä
etsimään makkaraa pellolta. Kuvassa vasemmalla kouluttaja Yvonne
Hautaviita ja oikealla Annamaija (sekä keskellä Mimmi).

Jo toisella
harjoituskerralla Mimmi oivalsi tosi hyvin mistä jäljestämisessä
on kyse :)

Fröya
seuraa tarkasti Mimmin harjoittelua.

Koirat
odottelivat autossa omaa vuoroaan.


Sulatellaan opittuja asioita & tehtyjä treenejä.





Kokoontumisajoihin osallistuivat siis seuraavat koirat ohjaajineen: Cahppes Peski (Peski), Care Bears Star Bright (Nasta), Care Bears Sun Rise (Simo), Care Bears Sun Shine (Suni), Fridamors A-Fröya (Fröya), Herding Instinct's Divan Nemi (Nemi), Little Honey's Darfi (Merri), Nórr (Norri), Renlundens Garro (Sixten) ja Sidmarkens Cilla (Mimmi) sekä slkn-Nekku.
Kokoontumisajojen kuvat: osa1, osa2, osa3